Nyt kun oon hetken tässä istunut, huomaan olevani ihan poikki! Jalkoja särkee, enkä jaksa nousta ylös mennäkseni nukkumaan. Syynä on kolmentoista tunnin mittainen työpäivä ja aamulla pitäisi taas seitsemältä nousta virkeänä töihin. Ideakulmassa on avajaiset, joten huomisesta työpäivästä voi tulla tooosi kiireinen. Mutta, hyvä vain. Eipä huomaa väsymystä, jos ei ehdi hetkeksikään pysähtyä. Mutta kyllä me jaksetaan!
Tänään ois armeijaa enää viikko jäljellä. Tuntuu ihan mahdottomalta että viikon päästä Aatu tulee lopullisesti kotiin. Tai no, kunhan on ensin juhannus juhlittu. Miettikää nyt, juhannukseenkin on enää viikko ja himos kutsuu! Liput kävin ostamassa maanantaina ja äiti meinasi pyörtyä kun huomasi lippujen hinnat. Siihen vielä päälle eväät ja matkat. Mutta olin vain iloinen, eikä minua haitannut pätkääkään. Olin ennen niin nuuka, etten nauttinut elämästä niin kuin nyt, kun olen oppinut "törsäämään".
Oikeasti ihmiset, se on vain rahaa ja sitä tulee koko ajan lisää. Nauttikaa elämästä, älkääkä aina miettikö huomista päivää. Kyllä täälä pärjätään. Jos aina vain säästää lapsia ja tulevaa elämää varten, huomaa vanhana, että rahat ovat kuluneet aivan huomaamattomasti. Joten tehkää sillä rahalla jotain nyt! Kerätkää muistoja. Vanhana on paljon hauskempaa muistella villiä nuoruutta, kun laskea rahojaan.
Kyllä sitä rahaa tulee silloinkin edes jostain, kun lapsia on. Sitten vain opettelee elämään tulojensa mukaan!
Viikonloppuna kaikki sitten rahojaan tuhlamaan provinssiin! Aion itsekin tehdä niin lauantaina. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti